Mikä on tämän tarkoitus?

Kirkkoherranviraston tiedotuksen työkokeilija Hannu Grén kirjoittaa heränneistä ajatuksistaan työkokemuksensa, uskonsa ja ajankohtaisten asioiden pohjaa vasten peilaten.

Toissaviikolla olin jälleen työkokeilupaikassani Sastamalan kirkkoherranvirastossa tekemässä tavanomaisia tehtäviäni ja suunnittelemassa ensi viikkoa. Sävelet olivat selvät: Ensi viikolla tyypilliset alkuviikon työpäivät ja keskiviikkona yhteinen kokous. Reippain mielin olin valmistautumassa tulevaan.
        Sitten, torstaina iltapäivällä, tunsin viiltävää kipua vatsassani. Oloni oli erittäin tuskainen, ja päädyin sitten päivystykseen. Vaiva oli vanha tuttu, kivulias mutta ennemminkin kiusallinen kuin vaarallinen ongelma. Asiat menivät jälleen vanhaa tuttua kaavaansa: lääkitys ja rauhallinen ruokavalio, noin reilun viikon ajan. Tuona aikana lääkäri katsoi parhaaksi kirjoittaa myös sairaslomaa alkavalle viikolle.
Ihmettelin itsekseni, miksi tuon saman vaivan pitää kiusata minua aina uudelleen ja uudelleen. Mikä on tämän kivun ja vaivan tarkoitus?
        Asiaa hetken pohtiessani totean, että mahdollisia selityksiä ja merkityksiä voi olla useita. Ehkä sen tarkoitus oli saada minut rauhoittamaan kiireinen ja ajoittain stressaava kulkutahtini, olenhan usein ollut menossa sinne ja tänne enemmän tai vähemmän tärkeiden ”kiireideni” perässä. Ehkä tarkoitus oli valmentaa tulevaan – vaiva on toistunut jo joitakin kertoja, ja se saattaa vaatia erilaisia toimenpiteitä kuin mitä tähän mennessä on ollut. Mene ja tiedä – ehkä juuri sairastelun hetkellä ajatukseni ei niinkään ollut kivun ja vaivan filosofis-eksistentialistisen syyn keksimisessä, vaan lähinnä siinä, miten tuskastuttavasta kiusasta pääsee eroon.
        Koen kuitenkin, että ehkä sen on tarkoitus herättää minut. Jumalan toimet ja tarkoitukset näyttäytyvät joskus ihmisille outoina, joskus jopa järjenvastaisina. Voisiko kuitenkin olla, että Hän haluaa niillä meille jotakin sanoa?
        Minun täytyy sanoa, että sairaslomaviikko tuntui jotenkin oudolta. Joka aamu piti herätä seitsemältä – mutta ei työvelvollisuuksien vuoksi, vaan siksi, että lääke tulisi otettua säännöllisesti. Se ei varsinaisesti ollut mieleeni - varsinkaan viikonloppuina, joina olen tottunut nukkumaan varsin pitkälle aamuun ennen heräämistä. Tämä väsytti varsin tehokkaasti.
         Nyt jälkikäteen ajatellen silläkin tosin saattoi olla syvempää merkitystä: nyt takaisin töihin palattuani olen osannut arvostaa työtäni ehkä vieläkin enemmän, ja pakon sanelema säännöllinen herätystahti kenties edesauttoi vakiinnuttamaan paremmin toistuvaa arkirytmiä paikoin pitkiksikin venyneiden öiden ja aamuherätysten jälkeen.
        Ja tämän jälkeen kuitenkin tajuaa taas kerran, miten hyvin asiat kuitenkin viime kädessä ovat. Muistan, miten aiemmin, tämän vaivan ilmetessä ensimmäisiä kertoja, olin Hatanpään sairaalassa Tampereella ja surkuttelin tilaani – kunnes sain selville, että viereiselläni vuoteella oleva potilas oli siinä tilassa että mietti, saako pitää jalkansa. Meidän on tärkeää muistaa, että omat murheemme – olivatpa ne meistä kuinka suuria tai pieniä – voivat ehkä kuitenkin olla aika pieniä juttuja, jos asemoidaan toisen tilanteeseen nähden. Tärkeää on myös muistaa tehdä parhaansa, jotta voisimme helpottaa niiden tuskia, joilla se tilanne tosiaan on pahempi kuin itsellämme.
        Ja on Raamattukin ottanut kantaa kärsimyksen merkitykseen. Kuuluisin tapaus tästä lienee Jobin kirja. Se ei anna kaikkia vastauksia – joskus vain on niin, ettei kärsimyksen syytä voi sen kummemmin osoittaa – mutta vakuuttaa, että Jumala on läsnä myös kivun ja kärsimyksen keskellä. Hän tietää, Häneen voi luottaa. Harva veden varassa oleva kaipaa pelastusrengasta, ellei aidosti ole hukkumassa. Apua kaipaa, kun sitä tarvitsee. Moni kokeekin, että juuri vastoinkäymisten kohdalla on ollut lähempänä Jumalan yhteyttä.
        Voisiko toisaalta juuri tämä olla se Tarkoitus?

19.10.2015 Hannu Grén