Päiväkerho ja kirkkoon kuuluminen

Tiedustelisin tuosta Häijään kerhotilassa perjantaisin tapahtuvasta päiväkerhosta. Voisiko siihen osallistua vaikka perheemme ei kuulu kirkkoon? Meillä olisi täällä 3-vuotias tyttö, joka mielellään tulisi päiväkerhoon, jotta saisi ikäistensä seuraa ja olisi jonkinlainen "harrastus", Hän kun ei juuri nyt ole päiväkodissa vaan olen lasten kanssa kotosalla. Olisiko sinne vapaita paikkoja?

Kiitoksia jo etukäteen vastauksesta vaikkei paikkoja olisikaan.

Hei vaan,
kyllä seurakunnan päiväkerhoon ovat lämpimästi tervetulleita kaikki lapset riipumatta siitä, kuuluuko perhe kirkkoon vai ei. Häijään kerhotilan kerhoon mahtuu vielä mukaan, tällä hetkellä kahdeksan lasta on kirjoilla, mutta kaikki lapset ovat vain harvoin yhtäaikaa kerhossa. Kerhon ohjelma muodostuu yhteisestä hartaushetkestä, askartelusta, leikistä, lauluista. Tärkeintä monelle lapselle taitaa olla omien eväiden syönti, joten laita mukaan reppuun pienet maistuvat eväät ja mehua tai muuta juotavaa. Sisätossut ovat myös tarpeen.
Kerhomaksu lukukaudelta on 8,50 €.
Kerhot eivät kokoonnu täällä koulujen syyslomaviikolla. Lisää tietoa Häijään kerhosta voit kysyä lastenohjaaja Pirjo Pajamäeltä, 050-3149068.

Tervetuloa mukaan!

- Outi-Tuulia Haavisto
johtava lapsityönohjaaja

Tässä yhteydessä kannattaa mielestäni pohtia myös kirkkoon liittymistä, kun kerran kirkkomme tarjoama toiminta ja kasvatus on sellaista, mitä haluatte myös lapsillenne. Avustan teitä mielelläni tässä asiassa.

- Ari Paavilainen