Kansainvälinen diakonia

Vaihtoehtoinen kuvatekstiNepalin maanjäristys
Kirkon Ulkomaanapu, pressikuvat

Kirkon Ulkomaanapu (KUA) on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja sen seurakuntien kansainvälisen avun kanava. KUA tekee kansainvälistä diakoniatyötä maailman köyhimpien ihmisten auttamiseksi etniseen taustaan tai uskontoon katsomatta.

Kirkon Ulkomaanapu on yksi Suomen suurimmista kansainvälisen avun kansalaisjärjestöistä. Vuosittain apua annetaan noin 15 miljoonalla eurolla lähes 50 maahan. Suomessa KUA toteuttaa vaikuttamiskampanjoita ja tukee erityisesti seurakuntien kansainvälisyyskasvatusta.

Kirkon Ulkomaanavun toiminta on luotettavaa. Jokaisella projektilla on oma vastuuhenkilönsä, joka seuraa projektin edistymistä ja tekee seurantamatkoja. Projekteja seuraavat myös Luterilaisen maailmanliiton ja Kirkkojen maailmanneuvoston työntekijät. Avustuskohteet ja paikalliset yhteistyökumppanit valitaan huolella.

Kirkon Ulkomaanapu saa varoja työhönsä seurakuntien talousarvioista ja kolehdeista sekä yksityislahjoittajilta, ulkoasiainministeriöltä ja EU:lta. Yhteisvastuukeräyksen tuotosta kanavoidaan KUA:lle 60 prosenttia.

Kirkon Ulkomaanavun verkkopalvelun löydät osoitteesta http://www.kua.fi.

Lue Kirkon Ulkomaanavun uutiskirjeitä:

Toukokuu 2016

Helmikuu 2016

Lahjoita ja auta: Kuivuudesta kärsiviä ihmisiä uhkaa nälänhätä Itä-Afrikassa!

Helmikuu 2018

Maakiskuu 2018