Tervetuloa kotiin Elina ja Hannu!

Elina ja Hannu Heikkilän 7,5 vuoden työrupeama Inkerin kirkossa Venäjän Keltossa on päättynyt. Sunnuntaina 26.4.2015 vietettiin Heikkilöiden tulojuhlaa Tyrvään kirkon messussa.

Heikkilät työskentelevät Suomen Lähetysseuran palveluksessa elokuun loppuun saakka. Tällä hetkellä he kiertävät ahkerasti lähetättäjäseurakunnissa. Syyskuun alussa he palaavat työhönsä Sastamalan seurakuntaan; Hannu Etelä-Tyrvään kappalaiseksi ja Elina lastenohjaajaksi.

Pitkältä työrupeamalta palannut pariskunta kuvasi tuntojaan kahden maailman välillä. -Kun toivotetaan tervetulleeksi kotiin, niin kyllä ajatuksiin nousee vielä se koti siellä Keltossa. Heikkilät asuvat nyt kesäasunnolla, mutta ovat hankkineet uuden kodin Vammalan keskustasta.

Jumalan kansan koti-ikävän sunnuntain saarnassaan Hannu puhui siitä, että Kristus on ainoa turvamme kuoleman hetkellä. -Sitä varten lähetystyötä tehdään, että saamme tarjota ihmisille tämän turvan ja lohdun. Jos jollakin ei tätä turvaa ole, meidän tulee kysyä itseltämme emmekö ole kertoneet hänelle ja miten olemme hänet kohdanneet.

Messun jälkeen juotiin kirkossa tulokahvit ja Elina ja Hannu näyttivät kuvia ja kertoivat työstään Keltossa. Vuosiin on sisältynyt paljon työtä ja uuden rakentamista, paljon kohtaamisia ja eroja, paljon iloa ja välillä myös uupumusta, täyttä elämää maassa, jonka mittasuhteet ja vastakohtaisuudet ovat valtavat. -Voittopuoleisesti tämä tehtävä ja kokemus on kuitenkin ollut valtavan myönteinen, summasi Hannu ja samaa mieltä oli vierellä Elina.

Tuliaisina kotiseurakuntaansa Elina ja Hannu lahjoittivat kauniin pöytäikonin sekä kuvateoksen Pietarista. -Myös paikkoja voi tulla ikävä ja minä ikävöin Pietaria, se on kyllä niin hieno kaupunki, totesi Hannu.

Kirkkokulkue saapumassa Tyrvään kirkkoon.
Kulkue juhlisti messun alkua.
 
 
Pastori Hannu Heikkilä seisomassa saarnatuolissa.
- Vähän jännittää olla tässä pitkästä aikaa, totesi Hannu saarnatuolista.
 
 
Mouhijärven kirkkokuoro esiintymässä Tyrvään kirkon alttarialueella.
Mouhijärven kirkkokuoro sai messun päätteeksi kirkkokansalta aplodit.
 
 
Lähetit Jenni Haunia ja Elina Heikkilä vierekkäin.
Heikkilöitä vastaanottamassa oli Pakistanista kuukausi sitten palannut nimikkolähettimme Jenni Haunia.
 
 
Elina ja Hannu Heikkilä vierekkäin.
Hyvältä tuntuu olla täällä! Tyrvään kirkkoon oli saapunut paljon Heikkilöiden sukua ja ystäviä heitä tervetulleeksi toivottamaan.
 
 
Kirkon kahvitarjoilupisteen jonottajia.
Tyrvään kirkon penkkien remontti on alkanut ja nyt on tilaa kahvitella kirkossa.
 
 
Kirkkovieraita istumassa Tyrvään kirkon penkeillä ja juomassa kahvia.
Heikkilöiden kotiintulokahvit olivat sananmukaisesti kirkkokahvit, ne juotiin kirkon penkissä.
 
 
Kirkon väkeä istumassa penkissä ja kuuntelemassa puhujia.
Elinan ja Hannun kiinnostavat tarinat pitivät kuulijat otteessaan.
 
 
Hannu ja Elina Heikkilä puhumassa kirkkoyleisölle mikrofoneihin.
Elina ja Hannu kertoivat sanoin ja kuvin työstään Keltossa. - On paljon sellaista, mitä jää ikävä.