Sivukartta
Tyrvään Pyhän Olavin kirkko
Tapahtumat »
To 29.6.2017 17:30
Naisten Pankin tapaaminen
Muu tila
Naisten Pankkilaisten tapaaminen Leipurikahvila Pyymäessä Nuutilankatu 2.
To 29.6.2017 18:30
Musiikki
Muu tila
Lauluilta Keikyän kyläseuran rannassa Kiviniementiellä klo 18.30
Pe 30.6.2017 11:00
Tapahtuma
Muu tila
Kirjakahvila kirkkoherranviraston pihalla klo 9-15. Saatavana hernesoppaa, lättyjä, kahvia ja kastamista,käsitöitä ja kirpputoritavaroita.
Pe 30.6.2017 14:00
Karkun kappeliseurakunnan Karkun kamarin Sulosoinnuista soraääniin -esityksen harjoitukset
Karkun kamarin Sulosoinnuista soraääniin -esityksen harjoitukset Karkun seurakuntatalolla pe 30.6. klo 14.00.
Pe 30.6.2017 16:00
Lähetyksen kirpputori Kiikoisten seurakuntatalon alakerrassa
Kiikoisten seurakuntatalo - alakerran lähetystori
Lähetyksen kirpputori Kiikoisten seurakuntatalon alakerrassa
Pe 30.6.2017 19:00
Purpurikonsertti "Kadulta kirkkoon"
Kiikoisten kirkko
"Kadulta kirkkoon"- konsertti reformaation ja purpureiden henkeen. Vokaaliyhtye Lumous, baritoni Lauri Solin, Fioretto Ensemblestä Janek Öller (nokkahuilut ja säkkipillit) ja Ilpo Laspas (cembalo ja urut). Ohjelmistossa 1400-1500-luvun kansanlauluja, uskonpuhdistuksen myötä löysivät tiensä myös kirkolliseen käyttöön.

Kiikoisten kirkko, Kiikoistentie 300, 38360 Sastamala
Pe 30.6.2017 19:00
Purpuriperjantain konsertti Kiikoisten kirkossa, Vokaaliyhtye Lumous
Muu tila
Purpuriperjantain konsertti Kiikoisten kirkossa, Vokaaliyhtye Lumous
Pe 30.6.2017 19:00
Silja Aalto ja Trio Barocco
Tyrvään Pyhän Olavin kirkko
Silja Aalto, sopraano
Trio Barocco
Ohjelma 15/10¤.
Pe 30.6.2017 19:00
Nuortenilta
Vammalan seurakuntatalo - Kahvio, alakerta
Tervetuloa!
Pe 30.6.2017 19:00
Purpuriperjantain kirkkokonsertin kahvitilaisuus
Purpuriperjantain kirkkokonsertin kahvitilaisuus. Kahvitilaisuuden tuotto lähetyksen hyväksi.
Tapahtumakalenteri »
Tyrvään Pyhän Olavin kirkko 500 vuotta

Uskosta

Kristinuskon kenties suurimpia mysteereitä ovat usko, uskoontulo ja – ei lainkaan helpoimpana –  uskosta luopuminen.  Täyttä hepreaa, esitettiin asiat sitten millä kielellä hyvänsä.  Näissä kysymyksissä kompuroin aina, ei vain tahdo mennä homma jakeluun. Ja papeiltakin taitavat pian konstit ja keinot loppua, väännettäväksi sopivaa rautalankaa ei tunnu löytyvän. 

Olen kyllä vuosikausia istunut kuuliaisesti raamattutunneilla ynnä muissa tilaisuuksissa, missä nyt suinkin uskonasioita on käsitelty. Ja on kai läsnäoloni saattanut vaikuttaa jostakusta hiukan oudolta, sillä kuten monasti kuvailen: pidän itseäni melko uskonnollisena, mutten ole uskossa. Minua kyllä kiinnostaa usko ja uskossa olo: erityisesti olen kiinnostunut tietämään miksi ihmiset uskovat, mihin he uskovat, miten he uskovat. 

Usko on, näin arvelen, niitä perimmäisiä juttuja ihmisen elämässä.  Ellei sitä ole, ei ole oikein muutakaan, siis näissä hengen hommissa, sitä vaan enempi ikään kuin elää maailmankatsomuksessa. Yrittää olla joka päivä eilistä paremmin lähimmäinen, tekee työnsä ja velvollisuutensa, rakentaa yhteiskuntaa, pyrkii yhteiseen hyvään.  Sanalla sanoen elää ihmisiksi, mutta ilman uskon virityksiä.

Missä ikinä kun ryhtyy juttusille kenen tahansa teologiassa hieman pidemmälle ehtineen kanssa, kuulee samaa: Usko on Jumalan lahja, sitä ei voi päättää hankkia itse, sitä ei voi oppia kirjoista, ei edes Raamatusta.  Uskovaiseksi ei voi ryhtyä, ei vaikka kuinka haluaisi.  Vain Jumala voi lahjoittaa ihmiselle Uskon. Ja sen Hän lahjoittaa ihan tasan kenelle tahtoo, ja toisaalta jättää lahjoittamatta – niin ikään tahtonsa mukaan.  Ihminen ei siis valitse, Jumala tekee valinnat.

Tämä on, noh – ellei nyt ihan täysin mutta sentään jotenkin ihmisittäin ymmärrettävissä, ja tietty tavallaan helppo hyväksyä: kaikkivaltias, kaikkivoipa, kaikkitietävä, kaikkihyvä Jumala, Hänellä on kaikki valta. Kaikki.  Hän armahtaa kenet tahtoo ja paaduttaa kenet tahtoo. Selvä kuin pläkki.

Mutta uskosta luopuminen, sitä en enää ymmärrä, en sitten mitenkään.  Millä ihmeen lihaksilla pieni ihminen voi, pystyy, kykenee luopumaan siitä Uskosta, jonka hän on saanut lahjaksi kaikkivaltiaalta, kaikkivoivalta, kaikkitietävältä, kaikkihyvältä Jumalalta? Vai olisikohan tuollaisen ihmisen ”usko” ollut jotakin ihan muuta kuin Jumalalta lahjaksi saatua Uskoa? Toivetta olla uskossa, kenties? Jotenkin en oikein osaa uskoa (sic), että kaikkitietävä Jumala tekisi noin pahoja virhearviointeja, että antaisi lahjansa väärälle ihmiselle, siis sellaiselle joka ei Uskossaan pysy. Miksi antaisi? Siis kaikkitietävä Jumala!, joka jo määritelmänsä mukaisesti tuntee tuonkin ihmispolon mielen ja sielun, tietää hänen tulevan luopumaan Uskosta…  Miksi Jumala antaa ihmiselle Uskon, ellei todellisena tarkoituksena olekaan pelastaa tuota ihmistä? Toisaalta, ehkä tässä ei olekaan kysymys logiikasta, vaan Raamatusta, jossa sanotaan että ihminen voi kun voikin luopua uskosta. Ilmoituksen taakse on helppo mennä, ei tarvitse vaivata aivojaan ja ajatella itse. Raamattu sanoo miten pitää ajatella. MOT.

Mutta jatkan vielä vähän mysteriasta: Usko on siis lahja Jumalalta.  Mutkat suoriksi yksinkertaistettuna kuvio menee kait jotenkin tämmöttis: Jumala antaa (kenelle lystää) lahjaksi Uskon, ihminen uudestisyntyy, ja loppupelissä sitten pelastuu.  Ja juuri nimenomaan Usko, ei teot, johtaa pelastukseen. (Oikeammin se kyllä Jumalan Armo joka pelastaa, mutta mähän sanoin oikaisevani vähän mutkakohdissa.  Tästä tulee muutenkin liian pitkä bloki, täytyy palata tuohon Armoon yms. joskus toiste).

Minulle ikuiseksi mysteeriksi on jäänyt se, miten tällainen ihminen, joka: a) on saanut Jumalalta ihan oikean Uskon ja, b) on uudestisyntynyt, ja c) on siten pelastuksen tiellä matkalla Taivaaseen, yksinkertaisesti voi olla tekemättä hyviä tekoja, siis Jumalan tahdon mukaisia tekoja?!  Tähän joku pappissäätyinen kerran vastasi, ettei kyllä oikein voikaan. Ne Jumalan tahdon mukaiset, hyvät teot seuraavat kuin luonnostaan. Samalla tavoin olen itsekin vähän tuumaillut, jep-jep, näinhän se menee.

Mutta Jaakobin kirje opettaa kyllä yksiselitteisesti toisin: Usko ilman tekoja on kuollut. Jaakobin mukaan on siis kahdenlaista uskoa: yhtäältä uskoa tekojen kaa, joka on elävää ja toisaalta uskoa ilman tekoja, ja se on kuollutta. Tässä nyt Paavalin ja Jaakobin teologioiden välillä krinnaa jos jonninmoisia jännitteitä, mutta niihin on parempi olla sotkeentumatta, eihän niitä ole kunnolla saaneet linjattua samansuuntaisiksi tosi viisaatkaan. Ei edes Luther, joka mieluummin olisi nähnyt Jaakobin kirjeineen ihan missä tahansa muualla, muttei Raamatussa.

Yhtä juttua näin maallikkona ihmettelen suuresti. Raamatun mukaan siis yhtäältä Usko pelastaa, eivät teot ja toisaalta Usko ilman tekoja on kuollut. Se mikä tässä nyt hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa, on nämä teot. Jotenkin olen antanut itselleni opettaa, että Jumalan suuressa pelastussuunnitelmassa ihmisen teoilla ja muilla ansioilla ei kerta kaikkiaan ole minkään valtakunnan osaa eikä arpaa, vain usko (ja se Jumalan Armo) pelastavat. Mutta tämä yx Jaakob sanoo uskon olevan kuollut ilman tekoja. Tekoja? Mitä tekoja ja kenen tekoja? Ihmisen tekoja?! Siis onko ihminen nyt kuitenkin jonkinmoinen tekijä tässä pelastusjutussa, eikä vain pelkkä ajopuu?  Hämmentävää.

Siunatuksi lopuksi: Kerran eräässä suht pienessä piirissä, ja sielläkin vain nurkkapöydässä, rohkenin avata poikkeuksellisen paljon hengellistä minääni. Virheliike. Sain nimittäin heti vastapallona kuulla minua vaivaavat syntini: epäusko ja jumalattomuus. Ei sillä, että tuomiosta valittaisin, saati että esittäjän kompetenssia epäilisin. Sitä saa, mitä tilaa, lauletaan laulussakin.  Mutta mietteliääksi veti. Nuo synnithän ovat, ihan oikeesti, to-del-la pahoja. Silmissäni on siis jotakin malkaakin isompaa, minkä tukevasti taivastielle löytänyt helposti havaitsi. Mutta siinä kiviä väistellessäni mietiskelin hiljaa mielessäni, että meneeköhän se sitten jotenkin tällailla: Usko on lahja Jumalalta. Mutta se ken tätä lahjaa Jumalalta ei saa, syyllistyy epäuskon syntiin. Huokaus.

Ja vielä ihmetellään miksi ihmiset vieraantuvat kirkosta.

Timo Järvenpää

13.11.2012